Schrammel… Mitä! Häh?
Nimittäin, sellainen onnekas sattuma tuli äskettäin vastaan että minua pyydettiin rakentamaan kitara - muttei mikä tahansa kitara vaan nimenomaan kontrakitara?!? Kyseessä on siis edellä mainittu Wieniläinen kontrakitara, toiselta nimeltään Schrammelkitara, tietysti koska sillä tavattiin soittaa schrammelmusiikkia.
Tämä on tosiaan niin poikkeuksellinen soitin että kyllä tästä vermeestä pitäisi jotain kertoa muillekin kun kerta itse on suin päin hypännyt melko syviin vesiin. Varmasti on heitäkin jotka tuntevat tämän soittimen jo ennestään mutta uskallan väittää että valtaosa kitaransoiton harrastajista tai ammattilaisista eivät ole kuuna päivänä tästä viisitoista tai kolmitoista kielisestä kitarasta kuulleetkaan saati nähneet. Tässä ensimmäisessä valokuvassa on tyyppiesimerkki tällaisesta Wieniläisestä kontrakitarasta jota tämä juttu käsittelee.
Aivan. Kyllä kieliä riittää. Useimmiten niitä on viisitoista tai kolmetoista ja kauloja kaksi. Alempi kaula on kuin klassisessa kitarassa kuudella kielellä ja ylempi, huomattavasti pitempi, on bassokieliä varten. Bassokaulan lapa on aina suora (siis vaakatasossa suhteessa kaulan tasoon) kun taas alemmassa on kaikki samat piirteet kuin klassisessa. Lapa on runsaan 10 asteen kulmassa suhteessa otelautaan ja kielet viritetty kuin normikitaran. Bassokielet taas laskevat yleensä puolisävelaskeleen verran kielestä seuraavaan (esim D#, D, C#, C, H jne). Useasti bassokaulan lapaa koristaa myös ylhäällä hassunkurinen oikealle kääntyvä ”smurffihattu”. (katso kolmas valokuva)
Koko tarina sai alkunsa 1800 luvun puolivälissä kun eräs venäläinen kitaravirtuoosi nimeltä Nikolai Makaroff järjesti kilpailun jonka tarkoituksena oli rakentaa parempia ja monipuolisempia kitaroita kuin mitä hänen mielestään oli saatavilla. Sääntöihin kuului mm että soittimen oli oltava vähintään 10-kielinen ja neljän lisäkielen nimenomaan bassokieliä. Kilpailun voitti soitinrakentaja J.G.Scherzer ja tästä voittaneesta soitinyksilöstä kehittyi sitten nk kontrakitara.
Voittajakitarassa oli muitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia - mm pulttikaula! 100 vuotta ennen Fenderiä. Ja kun Fenderillä oli pultteja neljä kpl niin tässä oli vain ja ainoastaan yksi. Siinä kaikki. Pulttia säätämällä voitiin kuitenkiin asettaa kielten korkeus juuri oikeaksi. Huomion arvoista on että tämä on täysin toimiva rakenne joka on säilynyt näissä soittimissa tähän päivään saakka.. Lisäksi kitaran rungon sisällä, päästä päähän, oli terästanko varmistamassa ettei koppa painunut kasaan kielten armottomasta vetovoimasta johtuen (vaikkakin soittimissa oli suolikielet jotka sittemin vaihtuivat nyloniin). Toisessa kuvassa näkyy J.G. Scherzerin rakentama hiukan myöhäisempi versio kilpailun voittaneesta kitarasta. Juuri tämän designin pistokkaat löysivät tiensä atlantin yli ja toimivat harppukitaroiden (harpguitars) kehittäjien esikuvina.
Joka tapauksessa, niinhän siinä kävi että mopo karkasi täysin käsistä joitakin vuosikymmeniä myöhemmin kun Wieniläiset veljekset Johann ja Josef Schrammel perustivat orkesterin jonka peruskokoonpanossa oli kaksi viulua, harmonikka ja/tai klarinetti ja tietysti kontrakitara. Siitä syntyi sitten ns. Schrammelmusik joka valloitti koko Wienin ja ympäröivät alppien alueet Baijeri mukaan luettuna. Kokoonpanoja oli kaiken näköisiä ja 1900 luvun vaihteessa tämä musiikki villitsi kansalaiset. Sitä soitettiin puistoissa, kahviloissa, ravintoloissa, krouveissa oluttuoppien ääressä eli yksinkertaisesti kaikkialla. Varsinaista populäärimusiikkia isolla etukirjaimella.
Sata vuotta on kulunut mutta tämä samainen schrammel-musiikkikulttuuri elää ja voi hyvin Wienin seudulla. Musiikin nykytarjonta (siis klassinen, pop, rock, iskelmä ym, ym) on toisaalta niin kirjavaa että tässäkin tapauksessa kysymys on melko paikallisesta ilmiöstä - ehkä se ei siitä syystä ole tavoittanut meidän kuulevia korvia. Uusia kontrakitaroita tosin rakennetaan edelleen ja vanhoja restauroidaan. Niitä siis käytetään ja kulutetaan ahkerasti.
Monille vanhoille soittimille aika on silti valitettavasti tehnyt tehtävänsä. Joku on ehkä korvannut nylon kielet teräskielillä ja PAM! Kansi on lennähtänyt irti. Uustuotannot ovat suurimmaksi osaksi säilyttäneet perinteisen ulkomuodon ja tyylin mutta sisärakenteisiin on varmasti hiipinyt jonkin verran moderneja käytänteitä liittyen tukipalkkien ja rimojen toteutukseen. Sama kehitys on ollut myös amerikkalaisissa harppukitaroissa (rakennetaan niitä nykyään euroopassakin...). Nykyään niiden valmistamisessa on alettu hyödyntämään moderneja superkevyitä & vahvoja materiaaleja, kuten hiilikuitua ja nomexia, erityisesti sisärakenteiden vahvistamiseen mutta erityisesti siitä syystä että nämä soittimet ovat miltei kauttaaltaan teräskielisiä, joten vetovoima on vielä suurempi kuin wieniläisissä nylonkielisissä.
Kun aloitin taustojen selvittämisen tätä työtä varten olin pitkään vähän hämilläni - että mikä ihmeen soitin tämä oikein on - mitä, missä, milloin ja miksi sekä kaikkia muita kysymyksiä. Sitten törmäsin yhdysvaltalaisen ”Harpguitar-paavin”, eli Gregg Minerin verkkosivuille harpguitars.net ja siellä oli artikkeleita vaikka muille jakaa. Erityisesti kaksi blogijulkaisua parin vuoden takaa olivat pysäyttävää katseltavaa. Ensimmäiseen oli koottu valokuvia orkestereista 1800-1900 luvun vaihteesta, toiseen erityisesti saman aikakauden naisorkestereista. Silloin todella valaistuin ja vasta ymmärsin miten valtavan suosittu tämä musiikki aikoinaan oli ja millainen rooli Wieniläisellä kontrakitaralla tässä kokonaisuudessa oli (varsinainen "tik-tok" ilmiö). Kuvia katsellessa ymmärtää sen ettei kyse ollut yksittäisistä bändeistä vaan että joka kylässä oli vähintään pari orkesteria pitämässä huolen musiikista kun sitä tarvittiin. Ei näet ollut levysoittimia eikä radioita, DJtä tai vastaava. Oli vain päivälehdet ja elävä musiikki. Sitä parasta:-)
Saa nähdä kuinka elävä omasta Wieniläisestä kontrakitarasta tulee kun se valmistuu. Eiköhän täältä piisaa lisää blogikirjoituksia kun päästään rakentamisprojektissa vähän pidemmälle. Siihen saakka...
Viele Grüße!
ps. Värivalokuva on de.wikipedia.org/wiki/Kontragitarre sivustolta, Scherzerin kitaran valokuva on J.Petersonin artikkelista vuoden 1992 American Lutherie julkaisusta #29, ja kaksi viimeistä verkkosivustolta harpguitars.net. Loppuun sitten kolme linkkiä harpguitars.net sivuostolle jos haluaa kattella lisää vanhoja (tai vähän uudempia) kuvia...
https://www.harpguitars.net/2023/06/05/a-schrammel-player-a-day/
https://www.harpguitars.net/2021/03/17/women-in-harp-guitar-history-schrammelgitarristinnen/
https://www.harpguitars.net/2024/06/29/amis-part-5-harp-guitar-labeling-have-i-created-a-monster/
